Pennut

Tällä yhdistelmällä haetaan terveitä, riistaviettisiä, monipuolisia käyttökoiria ja hyviä perhekoiria. Todella hyvät edellytykset tähän onkin.

Yhdistelmän sukusiitosprosentti 4:n sukupolven mukaan on 0,00% ja 6:n sukupolven mukaan on 1,03%

Neela on hyvällä vauhdilla hakeva narttu, joka on hyvin tarkka nenästään, näin ollen linnut löytyy hyvin ja nopeasti setvitään, jos lintukin on paikalta jo pois lähtenyt. Neelalla menee nopeasti koulutus perille, ettei tarvitse ihan hirveästi päähän takoa. Neelalla on tätä ennen yksi pentue (12kpl), joka syntyi v.2019 Metsäleimun kennel nimen alle. Neela oli hyvä emo niille ja pentuaika sujui mukavasti yhdessä touhutessa. Kotona ollessaan Neela on hyvin huomaamaton, mutta vartoo vaan, kun ollaan ulos lähdössä, eloa tulee reippaan laisesti.

Banjoa näin viime syksynä 2019 Pornaisten kake kokeissa ja jokin vaan iski mieleeni, että tuota urosta täytyy nähdä paremmin tositoimissa. Esitin kutsun Banjon omistajille, että tulisivat meidän ja muutamien ystäviemme kanssa Koiviston fasaanitilalle jahtiin. Näin sitten menimme. Katselin siinä päivän Banjon työskentely joka oli nopeaa, yläpäistä hienoa hakua ja tarkan nenän ansiosta löytyi hienosti lintuja seisonnan kohteeksi. Banjolla on todella räväkkä avanssi, eikä siinä linnun muu auta kuin lentoon lähteä. Banjon luonne on kyllä mahtava, avoin ja sosiaalinen. Olin myyty ja Jaakko isännältä kysyin Banjoa jalostuskäyttöön kenneli ensimmäisen pentueen urokseksi ja sain myöntävän vastauksen.

Nyt sitten odotellaan Neelalle juoksujen alkavan vuoden 2020 lopulla tai 2021 alussa.

Toivottavasti kaikki natsaa ja pentuja syntyy...